Koljan kalastus: saalistaja, jonka nimi tarkoittaa viivaa

Tämän sarjan jokainen artikkeli vastaa samaan kysymykseen: miten kalastaja nujertaa saalistajan? Millä syötillä, missä syvyydessä, mihin aikaan. Koljan kohdalla vastaus alkaa väärinkäsityksestä. Kaikki tunnistavat sen rintaevän yläpuolella olevasta mustasta läiskästä — tarujen ”peukalonjäljestä”. Mies, joka antoi sille tieteellisen nimen vuonna 1758, ei kuitenkaan tarkoittanut läiskää. Hän tarkoitti viivaa. Siksi tämän artikkelin napa on: saalistaja, jonka nimi tarkoittaa viivaa, ei pistettä. Kyseessä on kolja, *Melanogrammus aeglefinus*, joka elää Pohjoiselta jäämereltä Englannin kanaaliin.

Musta viiva ja lainattu nimi

Tieteellisten nimien alkuperää luetteloi ETYFish Project, kalannimien etymologinen rekisteri. Suku Melanogrammus muodostuu siellä kreikan sanoista *mélanos*, ”musta”, ja *grammḗ*, ”viiva” tai ”kynänveto” — ja viittaa ETYFishin mukaan nimenomaan kalan mustaan kylkiviivaan: ”referring to its black lateral line”. Ei läiskään. Koljalla kylkiviiva kulkee tummana, katkeamattomana viivana ruumiin päähän asti, ja juuri sen nimenantaja näki. Pohjanmeren kuuluisin piste ei ole nimessä.

Lajinimen kohdalla asia on vielä kauniimpi. aeglefinus on ETYFishin mukaan ”apparently a Latinization of ’Eglefin,’ its vernacular name in England according to Pierre Belon, *De aquatilibus* (1553)” — kaikesta päätellen latinalaistettu muoto kansanomaisesta nimestä, jonka ranskalainen luonnontutkija Pierre Belon kirjasi muistiin 1500-luvulla. Suunta on huomionarvoinen: yleensä kansankielet lainaavat latinasta, tässä latina lainasi kansalta. ⚠️ Kaksi varausta kuuluu asiaan. ETYFish kirjoittaa ”apparently”, siis varauksella. Ja Belon merkitsee nimen ”Eglefin” nimenomaan nimeksi ”in England”, vaikka sana näyttää ranskalaiselta ja on ranskaksi yhä *églefin* — tätä ristiriitaa ei ratkaise yksikään tässä luetuista lähteistä, eikä tämä artikkeli ratkaise sitä.

Kansannimet itse jakautuvat neljään leiriin. GBIF:n kansannimiluettelossa lajille *Melanogrammus aeglefinus* (avain 2415822, 169 merkintää 42 kielellä) on eglefin-leiri, Belonin jälki: ranskan ”Églefin” ja ”Aiglefin”, espanjan ”Eglefino”, katalaanin ”Eglefí”. Sen rinnalla läiskäleiri, joka sittenkin nostaa pisteen nimeen: puolan ”Plamiak”, liettuan ”juodadėmė menkė” — mustaläiskäinen turska — ja japanin ”モンツキダラ” tavallisemman ”コダラ”-nimen ohella. Sitten pohjoinen leiri: saksan ”Schellfisch”, hollannin ”Schelvis”, tanskan ”Kuller”, ruotsin ja suomen ”Kolja”, norjan ”Hyse” ja ”Kolje”, islannin ”Ýsa”, venäjän ”пикша”, iirin ”cadóg”, kymrin ”Hadog”. Ja lopuksi aasileiri: ranskan ”Âne”, ”Bourricot” ja ”Anon”, italian ”Asinello”, bretonin ”anon”. ⚠️ Miksi juuri aasi, ei kerro yksikään luetuista lähteistä — tämä artikkeli ei arvaa. Sama koskee nimiä ”Schellfisch” ja ”Kuller”: tulkitsematta, koska todistamatta. Suomalaisen lukijan kannattaa panna merkille, että ”Kolja” on GBIF:n listalla sekä suomen että ruotsin nimenä — sama sana, kaksi kieltä.

💣 Ja sitten nimiansat, neljä kappaletta — ja kaikki neljä tarkoittavat toista kalaa, jolle tämä sarja on jo omistanut oman artikkelinsa. Ranskan ”Saint-pierre” on todella koljan listalla, peräti kolmeen kertaan todennettuna (Catalogue of Life, EUNIS-tietokanta, IUCN:n punainen lista) — ranskaksi ”Saint-Pierre” on kuitenkin pietarinkala (*Zeus faber*), se toinen kala, jolla on peukalonjälki. Turkin ”mezgit” on niin ikään siellä (Catalogue of Life, WoRMS) — tavallisesti ”mezgit” on valkoturska (*Merlangius merlangus*). Albanian ”Troftë deti” on siellä (Catalogue of Life) — kirjaimellisesti ”meritaimen”. Ja portugalin ”Bacalhau” on siellä (EUNIS) — se on turska (*Gadus morhua*). Kreikalle ja arabialle luettelo ei anna kaikkien 42 kielen joukossa yhtään nimeä. Siksi tämä artikkeli kantaa näillä kielillä tieteellisen nimen otsikossaan sen sijaan, että nimeäisi vieraan kalan. Yksi jälkihuomautus rehellisyyden vuoksi: samalla listalla on myös ruokalajeja kalannimien sijaan — ”Schellfisch Suppe”, ”Fiskekaka”, ”Pâté de poisson”. Joka lukee tällaisia listoja, lukee nämäkin.

Läiskä, taru ja se, mitä tieteelliset lähteet eivät sano

Läiskällä on oma tarinansa, ja sitä on kerrottu Pohjois-Euroopassa vuosisatoja: se olisi peukalonjälki — milloin apostoli Pietarin, joka otti kolikon kalan suusta, milloin paholaisen, jonka hehkuvasta otteesta kala kiemurteli pois. Kaksi kalaa kantaa samaa tarua, kolja ja pietarinkala, ja edellä mainittu ranskalainen nimiluettelo on jo sekoittanut ne keskenään. ⚠️ Kaide on tässä tärkeä: yksikään tätä artikkelia varten luetuista neljästä tieteellisestä lähteestä — ETYFish, GBIF, FishBase, Havforskningsinstituttet — ei selitä läiskää tällä tavalla. Se on kansanperinnettä, ei havainto. Ja ETYFish sanoo nimenomaan toista: nimi tulee viivasta.

Missä läiskä tarkalleen sijaitsee, siihen lähteet vastaavat eri tavoin. FishBasein lajisivu sijoittaa sen ”above the pectoral fin just below the lateral line” — rintaevän yläpuolelle, juuri kylkiviivan alle. Norjan Havforskningsinstituttet (merentutkimuslaitos) kirjoittaa: ”Hysa er lett kjennelig på den svarte flekken under den fremste ryggfinnen” — helposti tunnistettavissa mustasta läiskästä etummaisen selkäevän alla. Molemmat kuvaavat samaa ruumiinosaa kahdelta suunnalta, mutta ne sanovat sen eri tavalla, eikä tämä artikkeli silota sitä. Se, minkä molemmat jakavat: läiskä on edessä, rintaevän yläpuolella, ensimmäisen selkäevän alkukohdan alla — ja se on tuntomerkki, josta kalan tunnistaa.

Muut perustiedot, kukin lähteineen. FishBase: meressä elävä, pohjanläheinen, 10–450 metriä, tavallisesti 10–200 metriä; Pohjois-Atlantti ja siihen rajautuva arktinen alue, Välimereltä Etelä-Grönlantiin, Islantiin ja eteläiselle Barentsinmerelle ja sieltä itään Karanmerelle asti; enintään 112 senttimetriä ja 16,8 kilogrammaa, mutta tavallisesti vain 35 senttimetriä; suurin ilmoitettu ikä 20 vuotta. Ruumiinrakenteesta: ”relatively small mouth”, verrattain pieni suu, alaleuka yläleukaa lyhyempi, ja lisäksi pieni leukaviiksi. Aikuiset oleskelevat FishBasen mukaan 80–200 metrissä pohjalla, jonka laatu on ”rock, sand, gravel, or shells”, lämpötilassa 4–10 °C. Ravinnoksi kelpaavat ”small bottom-living organisms”: äyriäiset, nilviäiset, piikkinahkaiset, madot ja kalat — mainittuina muun muassa tuulenkala, villakuore ja silli. Vaarallisuus ihmiselle: ”harmless”. FishBase luokittelee sen ”highly commercial” -kalaksi ja samalla urheilukalaksi (gamefish).

⚠️ Yksi päivämäärä on luettava mukana: FishBase antaa koljalle IUCN-luokituksen ”Vulnerable” (vaarantunut, kriteerit A1d+2d) — arvioitu 1. elokuuta 1996. Tämä arvio on kolmekymmentä vuotta vanha. Siksi tämä artikkeli ei väitä, mitä IUCN sanoisi tänään; se kertoo vain, mitä FishBase pitää listallaan, ja mainitsee päivämäärän. Se, joka tarvitsee oman merialueensa ajantasaisen kantatilanteen, löytää sen toimivaltaiselta kalastusviranomaiselta, ei täältä.

Kaksi kantaa, kaksi kalakokoa

Kalastajalle tämän artikkelin tärkein luku ei ole syvyys eikä paino vaan erottelu. Havforskningsinstituttet ilmoittaa kannat erikseen, ja ne ovat kooltaan hyvin erilaiset:

• Koillisarktinen kanta (Barentsinmeri, Pohjois-Norja): jopa 110 senttimetriä, 14 kilogrammaa, 20 vuoden ikä. Kutuaika maaliskuusta kesäkuuhun, ja laitos nimeää pääkutualueeksi Tromsøflaketin länsireunan.
• Pohjanmeri, Skagerrak ja Skotlannin länsipuoli: jopa 60 senttimetriä, 4 kilogrammaa, 15 vuoden ikä. Sama kala, hädin tuskin puolet pituudesta ja alle kolmasosa painosta.
• Mitä se tarkoittaa: 60-senttinen kolja on Pohjanmerellä poikkeuskala ja Barentsinmerellä keskikokoinen. Odotus kuuluu sovittaa merialueeseen, ei lajisivun ennätyslukuun.
• Yksi kala, kaksi nimeä: norjaksi se on hyse ja kolje — etelä- ja itärannikolla useammin kolje. Joka lukee norjalaisia saalisraportteja, tekee viisaasti etsiessään molempia sanoja.

Mitä se tarkoittaa vesillä

• Se on pohjalla, ei välivedessä. FishBase antaa aikuisille 80–200 metriä kallion, hiekan, soran tai simpukankuorien päällä 4–10 °C:ssa. Joka etsii sitä syvältä pohjan läheltä, etsii sieltä, mistä lähteet sen kuvaavat — todistetta siitä, että jokin tietty kalastustapa pyytää nimenomaan koljaa, ei ole yhdessäkään luetussa lähteessä, eikä tämä artikkeli lupaa mitään.
• Pieni suu on se ero. FishBase kuvaa nimenomaan suun ”relatively small mouth” ja ravinnon, joka koostuu pienistä pohjaeläimistä — äyriäisistä, nilviäisistä, madoista. Tämä on toisenlainen saalistaja kuin se, joka nielaisee kokonaisen sillin. Joka ottaa kuvauksen tosissaan, ajattelee syöttikokoa pienen, ei suuren suuntaan.
• Läiskä on tuntomerkkisi, ei määritysavain. Musta läiskä edessä, tumma yhtenäinen kylkiviiva, lyhyt alaleuka, pieni leukaviiksi — niin sen kuvaavat FishBase ja Havforskningsinstituttet. Tämä artikkeli ei silti ole määritysavain; se, jonka on tiedettävä laji varmasti, kysyy toimivaltaiselta viranomaiselta tai tarkistaa lajioppaasta.
• Ennätysluku ei ole sinun lukusi. FishBasessa lukee 112 senttimetriä, ja siellä lukee 35 senttimetriä tavallisena kokona. Näiden kahden luvun välissä on koko ero otsikon ja kalastuspäivän välillä.
• Tarkista säännöt itse. Tämä artikkeli ei tarkoituksella mainitse alamittoja, kiintiöitä eikä rauhoitusaikoja — kolja on voimakkaasti kalastettu ruokakala, ja säännöt vaihtelevat maittain ja merialueittain. Ratkaiseva on toimivaltainen kalastusviranomainen; tämä ei ole oikeudellista neuvontaa.
• Vaaraton tarkoittaa vaaratonta. FishBase luokittelee sen sanalla ”harmless” — ei myrkkypiikkejä kuten louhikalalla (*Trachinus draco*), ei hampaita kuten merikrotilla (*Lophius piscatorius*). Riski kannella on meri, ei kala.

Kolja on se kala, joka näyttää, miten helposti näkyvin tuntomerkki otetaan tärkeimmäksi. Läiskä on tarina, jonka kaikki kertovat; viiva on se, joka on kirjoitettu nimeen. Kalastuksessa käy aivan samoin: se, mikä pistää silmään, on harvoin se, mikä ratkaisee. StrikeAhead lukee olosuhteet ja syvyyden ja oppii sinun saaliistasi; sovellus kertoo, milloin kannattaa lähteä, ja StrikeAhead Pathfinder kertoo, kenen kanssa lähdet vieraille vesille — kuratoitu, henkilökohtaisesti tarkastettu, todennetut saaliit mainoskuvien sijaan.

Kalasta oikea hetki →