Kiisken kalastus: pieni ahvenkala, joka saalistaa pimeässä

Pään alapinnalla on litteitä, pyöreitä limakuoppia — ja niiden avulla, kirjoittaa saksankielinen Wikipedia, se aistii liikkeet vedessä. FishBase täydentää: se syö öisin ja löytää saaliinsa kylkiviivajärjestelmän avulla; pään kanavien kalvomaiset seinämät tekevät siitä erityisen suuntaherkän. Englanninkielisen Wikipedian mukaan sen aistinsolut pysyvät tarkkoina vanhemmallakin iällä, kun taas ahvenella ne heikkenevät aikuistumisen myötä. Tämä artikkeli käsittelee kiiskeä, *Gymnocephalus cernua* — saksaksi Kaulbarsch, englanniksi ruffe tai pope, ranskaksi grémille (myös perche goujonnière), italiaksi acerina, espanjaksi acerina (Wikidata), portugaliksi acerina eurasiana, hollanniksi pos, tanskaksi ja norjaksi hork, ruotsiksi gärs, venäjäksi обыкновенный ёрш (ёрш), turkiksi Trakya levreği, kroatiaksi balavac, sloveeniksi okun, japaniksi ラフ (rafu) ja arabiaksi راف (Wikidata). Kreikalle ja albanialle emme löytäneet dokumentoitua kansanomaista nimeä; niissä käytetään tieteellistä nimeä. Pieni se on — mutta petokala ahvenen tyyliin, ja FishBase luokittelee sen urheilukalaksi.

Ahventen ”kuula”

Sen kuvasi Carl von Linné vuonna 1758 nimellä *Perca cernua* — siis heti ahvenena. Nykyään se kuuluu sukuun *Gymnocephalus*, FishBasen mukaan kreikan sanoista gymnos, alaston, ja kephale, pää: sen päässä ei ole suomuja. Saksankielisen nimen Kaulbarsch saksankielinen Wikipedia selittää sen tanakalla ruumiinrakenteella — ”Kaul-” olisi murteellinen muoto sanasta ”Kugel”, kuula. Kaksi muuta kieltä on antanut sille vähemmän imartelevan nimen: kroatian balavac muistuttaa sanaa bale, lima, ja ruotsin eräs rinnakkaismuoto on Wikidatan mukaan snorgärs — kiiski tuntuu kädessä juuri siltä kuin sen nimi kertoo. Kroatiankielinen Wikipedia kuvaa sen ihoa limaiseksi ja terävien, harmaiden suomujen peittämäksi.

Näin tunnistat sen

Varmin tuntomerkki on selkäevä: kiiskellä se on jakamaton (saksankielinen Wikipedia) — edessä 12–16 piikkiruotoa, niiden takana 11–15 pehmeää ruotoa, yhtenä yhtenäisenä evänä. Ahvenella sen sijaan on kaksi erillistä selkäevää. Kiduskannessa on pitkä, vahva piikki, esikiduskannessa useita lyhyitä — siksi koukusta irrottaessa siihen tartutaan varovasti. Selkä on oliivinruskea tai harmaanvihreä ja siinä on tummia, epäsäännöllisiä täpliä, kyljet ovat kellertävät, rinta hohtaa punertavana, vatsa on valkeahko tai vaaleanvihreä (saksankielinen Wikipedia). FishBase mainitsee ruumiin korkeuden — 24–27 % vakiopituudesta — tuntomerkkinä, joka erottaa sen saman suvun muista lajeista.

• Koko: tavallisesti 12 cm (FishBase), saksankielisen Wikipedian mukaan 12–15 cm; suurin julkaistu paino on 400 g. Sukukypsäksi se tulee FishBasen mukaan noin 10,5 cm:n pituisena.
• Ikä: naaraat elävät FishBasen ja saksankielisen Wikipedian mukaan noin 10-vuotiaiksi, koiraat noin 7-vuotiaiksi.
• Elintavat: FishBase kuvaa sitä yksineläjäksi, joka ei muodosta parvia; saksankielinen Wikipedia puhuu pienistä ryhmistä. Siellä missä se elää ahvenen kanssa, se asettuu molempien lähteiden mukaan syvempiin vesikerroksiin.

Missä se elää

FishBasen mukaan se elää makeassa ja murtovedessä, 2–85 metrin syvyydessä, 10–20 °C:n lämpötilassa: rehevissä järvissä, alanko- ja mäkimaiden joissa, suurten jokien suistoissa, murtovesijärvissä noin 10–12 promillen suolapitoisuuteen asti sekä tekojärvissä. Mieluiten se viihtyy seisovassa tai hitaasti virtaavassa vedessä, jossa on pehmeä, kasviton pohja, tai syvissä kohdissa hiekka- ja sorapohjan yllä. Mitä rehevämmäksi vesistö muuttuu, sitä runsaammaksi kiiski käy, ja FishBasen mukaan se sietää melko paljon kuormitusta. Alkuperäinen se on saksankielisen Wikipedian mukaan Pyreneiden ja Alppien pohjoispuolella — Pohjanmeren, Itämeren, Vienanmeren, Barentsinmeren, Mustanmeren ja Kaspianmeren valuma-alueilla —, lisäksi Englannissa ja Siperiassa itään aina Kolymaan asti. Runsaimmin sitä on saksankielisen Wikipedian mukaan suurten jokien suistoissa ja murtovesirannikoilla, kuten Itämerellä.

Mitä se syö — ja milloin

FishBasen mukaan se syö eläinplanktonia, surviaissääsken toukkia, matoja ja katkoja; saksankielinen Wikipedia mainitsee lisäksi kalanmädin ja kalanpoikaset. Rannikkojärvissä ja vuorovesisuistoissa se elää FishBasen mukaan vapaasti uiden ja saalistaa myös kaloja. Ratkaisevaa on ajankohta: se syö öisin ja pystyy kylkiviivansa ansiosta saksankielisen Wikipedian mukaan saalistamaan pimeässä. Vesillä se tarkoittaa: se etsii ravintonsa pohjasta, ja hämärä ja yö ovat sen aikaa. Jos haluat kalastaa juuri sitä, tarjoa jotain pientä aivan pohjan tuntumassa — ja tarkista etukäteen vesistösi säännöt.

Samalla se on itse saalista. Italiankielisen Wikipedian mukaan sitä syövät taimenet, ankeriaat, lohet ja hauet, englanninkielisen Wikipedian mukaan Skotlannissa myös merimetsot ja harmaahaikarat. FishBase toteaa lyhyesti: syötti hauelle. Onko syöttikalojen käyttö vesistössäsi sallittua ja millä ehdoin, ratkaisee paikallinen kalastuslainsäädäntö — ja se vaihtelee maittain, osin alueittain.

Kutu matalassa vedessä

FishBasen mukaan se kutee 3 metrin syvyydessä tai matalammalla hyvin erilaisille pohjille. Mätimunat ovat valkoisia tai keltaisia ja tarttuvat nauhoina kiviin ja kasveihin; naaras laskee ne FishBasen mukaan kahdessa tai useammassa erässä, kesällä yleensä noin 30 päivän välein, ja ensimmäinen erä on suurin. Toukat elävät vain vähän tai eivät lainkaan ulappavedessä ja hakeutuvat varhain pohjaan; alle 10 °C:n ja yli 20 °C:n lämpötilassa ne selviävät huonosti. Englanninkielisen Wikipedian mukaan ne kuoriutuvat 5–12 päivässä 10–15 °C:n lämpötilassa.

Ahvenkala, joka matkusti painolastivedessä

Kotiseudullaan se on huomaamaton naapuri; IUCN luokittelee sen elinvoimaiseksi (Least Concern; FishBasen mukaan arvioitu 28. toukokuuta 2022). Muualla se on ongelma. Englanninkielisen Wikipedian mukaan se löydettiin Pohjois-Amerikan Suurista järvistä 1980-luvulla, ja se tuli sinne todennäköisesti laivojen painolastiveden mukana Duluthissa (Minnesota); se oli ensimmäinen vieraslaji, jonka Yhdysvaltain vieraita vesieliöitä torjuva ohjelma luokitteli tuholaiseksi, ja nykyään se on St. Louis Riverin valuma-alueen yleisin kala, jossa se kilpailee ravinnosta keltaahvenen kanssa. Skotlannin Loch Lomondista se löydettiin 1982, todennäköisesti tuotuna elävänä syöttikalana; siellä se syö powanin, erään siikalajin, mätiä. Englanninkielisen Wikipedian mukaan se on levitetty myös osiin Ranskaa, Pohjois-Italiaa ja Kreikkaa; FishBase mainitsee, että useat maat ovat raportoineet sen tulon jälkeen haitoista ekosysteemille. Opetus kalastajille: älä koskaan siirrä syöttikaloja vesistöstä toiseen.

Viisi ristiriitaa, jätetty ennalleen

• Kuinka pitkäksi se kasvaa? FishBase: enintään 29 cm. Saksan-, italian- ja kroatiankielinen Wikipedia: 25 cm. Englanninkielinen mainitsee johdannossaan 25 cm ja myöhemmin 29 cm.
• Kuinka monta mätimunaa? Saksankielinen Wikipedia: 50 000–100 000 naarasta kohden koosta riippuen. Englanninkielinen: 130 000–200 000 vuodessa.
• Milloin se kutee? Saksankielinen Wikipedia: maaliskuusta toukokuuhun. Englanninkielinen: huhtikuun puolivälistä noin kesäkuuhun. Kroatiankielinen: huhti- tai toukokuussa, kun vesi saavuttaa 10–15 °C. Italiankielinen: maaliskuusta elokuuhun.
• Milloin se on aikuinen? Englanninkielinen Wikipedia: 2–3-vuotiaana, lämpimässä vedessä jo ensimmäisenä vuotena. Kroatiankielinen: kolmevuotiaana. FishBase ei mainitse vuosia vaan pituuden: noin 10,5 cm.
• Yksineläjä vai ryhmässä? FishBase: elää yksin, ei parvia. Saksankielinen Wikipedia: pienissä ryhmissä. Kroatiankielinen: pienissä parvissa.

Kolme nimeä, jotka johtavat väärään kalaan

• Sloveenin ”okun”, venäjän ”окунь”. Lähes sama sana, kaksi kalaa: sloveeninkielisessä Wikipediassa okun on kiiski — venäjän окунь (okun) on ahven. Kiiski on venäjäksi ёрш.
• Turkin ”Trakya levreği”. Kirjaimellisesti ”traakialainen levrek” — ja levrek tarkoittaa turkiksi muuten meribassia, jolle tämä sarja omistaa oman ryhmänsä. Tuon merikalan kanssa kiiskellä ei ole mitään tekemistä.
• ”Donaukaulbarsch”. Tämä saksankielinen nimi (kirjaimellisesti ”Tonavan kiiski”) tarkoittaa omaa lajiaan, *Gymnocephalus baloni*, joka saksankielisen Wikipedian mukaan elää Tonavan alajuoksulla ja tunnistettiin omaksi lajikseen vasta 1974. Se on korkeaselkäisempi, ja sen täplät ovat aina pystysuorassa. Jos saat Tonavan alajuoksulta ”kiisken”, katso kahdesti.

Jäljelle jää kysymys, josta jokainen tämän sarjan artikkeli alkaa: milloin. Elinympäristö, ravinto ja tavat on kerrottu yllä, ja ne pysyvät. Kaikki muu muuttuu päivittäin — valo, vedenkorkeus, lämpötila, tuuli —, ja juuri siinä ratkeaa, kannattaako ilta vesillä. Sen laskee StrikeAhead: se ottaa huomioon olosuhteet omilla vesilläsi ja kertoo, milloin reissu kannattaa. Ja koska vierasta vesistöä, sen reunoja ja sääntöjä ei tunne ensimmäisestä päivästä alkaen, StrikeAhead Pathfinder kertoo, kenen kanssa lähdet vesille: tarkkaan valitut oppaat ja kipparit, henkilökohtaisesti tarkistetut ennen listausta — lupa ja vakuutus —, varmennetut saaliit mainoskuvien sijaan, ilman maksettua ranking-sijoitusta ja sinulle kalastajana ilman välityspalkkiota. Sovellus kertoo milloin, Pathfinder kenen kanssa.